Hervé Guibert

| kuolinpaikka = Pariisi, Ranska | ammatit = kirjailija, lehtimies, valokuvaaja | äidinkieli = ranska | kansallisuus = ranskalainen | aikakausi = 1977–1991 | tyylilajit = | aiheet = | liike = | tuotannon kieli = ranska | debyyttiteokset = ''La mort propangande'' (1977) | sivusto = | palkinnot = 1984 César-palkinto: paras käsikirjoitus elokuvasta ''L'homme blessé'' (yhdessä Patrice Chéreaun kanssa) | ehdokkuudet = | huomioita = }}

Hervé Guibert (14. joulukuuta 1955 Saint-Cloud Ranska – 27. joulukuuta 1991 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, toimittaja ja valokuvaaja.

Hän syntyi keskiluokkaiseen perheeseen ja vietti varhaisvuotensa Pariisissa. Vuosina 1970–1973 hän asui perheensä kanssa La Rochellessa. Hän kuitenkin palasi Pariisiin heti kun olosuhteet perheessä sen sallivat. Hän ei päässyt Pariisissa opiskelemaan elokuvantekoa ja myös yritti sitten näyttelemistä mutta päätyi kuitenkin lopulta valokuvauksen ja lehtityön pariin.

Vuonna 1977 ranskalainen kustantaja Régine Deforges julkaisi hänen ensimmäisen teoksensa ''La mort propagande''. Koska nuori kirjailija ei halunnut menettää ainuttakaan tilaisuutta itsensä markkinoinnissa, hän lähetti kopiot teoksestaan Roland Barthesille ja Michel Foucaultille, koska uskoi olevansa pian Ranskan johtava gay-intellektuelli. Guibertin ystävyys ja kumppanuus tulivat erittäin tärkeiksi filosofi Foucault'lle.

Seuraavana vuonna Guibert sai kiinnityksen arvovaltaiseen ranskalaisen Le Monde -sanomalehden toimituskuntaan. Samana vuonna (1978) hän julkaisi toisen teoksensa ''Les aventures singulières''. Hervé Guibert sai yhdessä Patrice Chéreaun kanssa Ranskan elokuva-akatemian César-palkinnon parhaasta käsikirjoituksesta teoksesta ''L'homme blessé''. Guibert oli tavannut Chéreaun teatterivuosinaan.

Vuonna 1985 Guibert julkaisi teoksen ''Des aveugles'', joka on novelli hänen toiminnastaan nuorten kuurojen instituutissa. Siellä hän luki kirjoja sokeille lapsille. Tätä ennen, vuonna 1983 ja vuotta ennen filosofi Foucault'n kuolemaa aidsiin. Myös hänen miesystävällaan Hans Georg Bergerillä oli todettu myös hiv-positiivisuus. Myöskään Guibert ei säästynyt sairauden vitsaukselta. Tästä muodostui nuoren kirjailijan läpimurron perusta. Hänen kirjansa ''À l'ami qui ne m'a pas sauvé la vie'' (suom. ''Ystävälle joka ei pelastanut henkeäni'', 1991) julkaistiin vuonna 1990. Tässä teoksessa hän kertoo avoimesti tartunnastaan ja sairaudestaan. Samalla hän paljasti myös Foucault'n sadomasokistiset mieltymyksen. Yhtäkkiä kirjan ilmestymisen jälkeen kirjailija totesi olevansa tiedotusvälineiden huomion keskipisteessä. Hänestä kirjoittivat niin sanomalehdet, aikakauslehdet kuin kirjallisuusjulkaisutkin, ja hän oli läsnä useiden televisiokanavien kulttuuriohjelmissa. Guibert'n seuraava teos ''Le protocole compassionnel'' ilmestyi vuonna 1991.

Tämän jälkeen Guibert työskenteli kiivaasti koko sen ajan, mitä hänellä oli elämää vielä jäljellä. Kaksi uutta teosta ilmestyi vuonna 1992 postuumisti: ''L'homme au chapeau rouge'' ja ''Cytomégalovirus'', joka ilmestyi tammikuussa 1992. Samassa kuussa Ranskan televisiossa esitettiin ''La Pudeur ou l'impudeur'', Guibert'n itsensä tekemä filmi viimeisestä kymmenestä elinvuodestaan sekä (porno)grafisia teoksia hänen häviämästään taistelusta aidsia vastaan. Guibert kuoli kuitenkin Pariisin lähellä sijaitsevassa Clamart'ssa yritettyään ensin itsemurhaa aidsin aiheuttamien suurten tuskien tähden. Ennen tätä hän oli kuitenkin avioitunut rakastettunsa Hans Georg Bergerin lapsen äidin kanssa, jotta hänen tekijänoikeuspalkkionsa säilyisivät ”suvussa”. Wikipedian tuottama